Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry ja Suomen kestävän elämäntavan yhteisöt ry järjestävät kaikille avoimen kirjoituskilpailun, jonka teemana on omavaraisuus ja terveys.

Miten omavaraistuminen voi vaikuttaa terveyteen ja millaista olisi omavarainen terveyden- ja sairaanhoito? Saako omavaraistelija käyttää yhteiskunnan tarjoamia terveyspalveluja vai onko se jotenkin moitittavaa? Voiko huoli terveyden menettämisestä jarruttaa omavaraisuuspyrkimyksiä? Onko sinulla ajatus, miten yksilöt ja yhteisöt voisivat järjestää terveydenhoidon kestävämmällä tavalla, tai haluaisitko kenties jakaa oman omavaraisen terveydenhoitoneuvosi?

Voittajaksi valittiin Oona Leinovirtasen ”Mikrobien kuiskaus”.

Toiselle sijalle tuli Hanna Keräsen ”Omavaraisuuden ja terveydenhuollon suhteesta”.

Onneksi olkoon!

Tekstit ovat luettavissa alla:

 

 

 

Mikrobien kuiskaus – Omavaraisuus ja terveys mikrobiaalisessa kehoyhteisössämme

Teksti Oona Leinovirtanen

Omavaraisuus ja terveys ovat kiinnostavalla, kehollisella tavalla suhteessa toisiinsa. Tässä tekstissä käsittelen omavaraista terveyttä monilajisen yhteisön olosuhteena. Terveys on monien tekijöiden yhteinen tilanne, ei pysyvä ominaisuus. Sisällämme asuu terveydestämme huolehtiva mikrobipumppu: systeemi, joka ylläpitää elintoimintojamme ja vaikuttaa siihen millaisia olemme, miten käyttäydymme ja mitä haluamme syödä. Ruokkimalla mikrobistoamme hyvin ja pyrkimällä järjestämään mikrobeillemme suotuisat elinolosuhteet voimme ennaltaehkäistä monia sairauksia ja terveysongelmia. Syöminen on suhde niin sisäiseen kuin ulkoiseen, mikrobeista ja itsestä välittämistä. Syömällä sekoitumme kaikkeen muuhun. Meissä syödään koko ajan, ei vain silloin kun koemme jauhavamme porkkanaa hampaillamme. Matka paksusuoleen on pitkä, ja siellä yhä jauhetaan.

Keho on monikko: olemme ihmisholobiontteja

Ihminen on totuttu ajattelemaan muista erillisenä itsenäisenä järjellisenä yksilönä. Mikrobitutkimuksen käsitykset kuitenkin ohjaavat vaihtamaan perspektiivin ihmisaivoista kehoon. Nykylääketieteessä ihmistä ei käsitetä itsenäisenä organismina vaan symbioottisessa suhteessa kehonsa sisältämiin mikrobeihin. Monisolulliset ”isännät” mikrobeineen ja suhteineen muodostavat kompleksisen superorganismin, holobiontin. (Greer & Dong ym. 2016.) Holobiontti on ekosysteemi ja kykenee siten toimiin, jotka eivät olisi mahdollisia suhteistaan erillisille, koosteesta irrotetuille osille (Pita & Rix ym. 2018).

Biologisen identiteetin muutos yksiköstä monikkoon voi johtaa monenlaisiin muutoksiin käsityksissämme meistä ja suhteistamme. Käsitys ihmisestä selvärajaisena olentona sisä- ja ulkopuolineen muuttuu huokoisemmaksi, jatkuvaksi vuorovaikutukseksi ja yhteismuodostumiseksi muiden ei-inhimillisten ja inhimillisten kanssa. Mikrobioottinen alitajunta on vastuussa monista vieteistämme ja haluistamme (Dinan & Stilling ym. 2015), tunteistamme sekä fyysisestä ja mentaalisesta terveydestämme (Evrensel & Ceylan 2015). Mikrobeilla on todella valtaa. Suolistossa on niin paljon ja monipuolisia hermoja, että sitä on jo alettu kutsua elimistön toisiksi aivoiksi, ja vähitellen päässä sijaitsevien aivojen yksinvaltiutta on alettu kyseenalaistaa. Pinta-alaltaan suolisto on kehon suurin aistinelin. (Enders 2015.)

Onkin kiinnostavaa pohtia, missä määrin kehomme tuntemukset kumpuavat suolistosta ja mitä tilanteista tietoa sisältämme se voi kertoa. Koen, että sisältäni kumpuaa monilajista viisautta, jos vain osaan kuunnella. Sisälläni oleva mikrobikuiskaaja koostuu mikrobistosta sisuksissani ja sen suhteista yhteisen kehomme kannalta olennaisiin seikkoihin. Jaamme yhteisen kehon, joten olkoon kehomme yhteinen kielemme.

Keho on kuin permakulttuurinen puutarha: systeeminen kokonaisuus, joka osaa toimia kuin itsestään, jos sille antaa mahdollisuuden. Tässä tekstissä puhutaan kehosta omavaraisena, terveyttä ylläpitävänä ja ennaltaehkäisevänä kokonaisuutena. Kuten puutarhassa, myös kehossa monia tärkeitä toimintoja ylläpitävät mikrobit. Kehon toimivuus, eli terveys, perustuu suurelta osin näille monimuotoisille hyödyllisille suhteille. Suurin osa immuunipuolustuksestamme sjiaitsee suolistossa. Meissä asuu mikrobiaalinen ekosysteemi, jonka kautta olemme yhteyksissä muihin ekosysteemeihin. Olemme pääosin pystyasennossa kulkevia nahkapussisia puutarhoja, ekosysteemejä.

Ekosysteemisyys ilmenee syömisessä. Se, mitä syömme, ei kosketa meitä vain henkilökohtaisesti, vaan syömällä kytkeydymme muuhun ympäristöön, yhteiskuntaan, politiikkaan ja monilajisiin toimijoihin. Mikrobit ovat linkki luonnon ja itsemme välillä, ja ne auttavat muuttamaan syömämme luonnon hitaasti meiksi itseksemme (Latour 1988). Syömällä ruokimme myös mikrobeja sisällämme. Mahan toiminta on sitä, että laajenemme itse ja pienennämme kaiken ”vieraan”, kunnes se on niin pientä, että pystymme hyödyntämään sen ja siitä tulee osa meitä. (Enders 2015.)

Terveyden kehollinen aspekti liittää terveyden ja syömisen tiukasti yhteen. Omavaraisuus puolestaan liitetään monesti juuri ruoan suhteen omavaraisena elämiseen. On kiinnostavaa kääntää huomio vielä sisemmäs, siihen mitä ”omaa” kehollamme jo on tarjottavana, ja miten voimme ylläpitää sen kykyjä. Monimuotoisuus, tietynlainen villeys, pitää meidät terveinä. Toimiva immuunipuolustus perustuu paitsi monipuoliselle mikrobiomille, myös monipuoliselle ravinnolle.

Kehon monilajisuuden tunnustaminen ja siitä huolehtiminen tarkoittaa samalla itsestä huolehtimista. Kannustan ihmisholobiontteja käyttämään ja kuuntelemaan kehojaan, ajattelemaan kehollaan ja hankkimaan sen avulla kokemusperäistä, hiljaista tietoa, sekä tekemään näin yhteistyötä sen monilajisen yhteisön kanssa, jota itseksikin kutsutaan. Niin ”luonnossa” ja permakulttuurisessa puutarhassa kuin kehossakin toimitaan aktiivisesti nyt-hetken olosuhteissa, kehollisesti improvisoiden. Tällaista tilanteista tietotaitoa vaativa permakulttuuri on improvisaatiota eri lajien välillä: tasapainottelua kokonaisuuksien toimivuuksien kanssa, terveyteen pyrkimisten kanssa.

Terveys voi olla täydellisyyttä, tai sitä, että osaa suhtautua ja sopeutua ongelmiin vallitsevina olosuhteina. Erilaiset vaivat, tosin eivät ehkä kaikkein vakavimmat, voi koettaa kokea mahdollisuudeksi ymmärtää kehon kyvykkyyttä monilajisten suhteiden nippuna. Puute voi muuttua resurssiksi. Pohdinkin niin terveyttä kuin sairautta olosuhteina, en normeina tai arvoina. Paranemiseen vaikuttavat kehon sisäiset resurssit ovat mahdollisuuksia toimia toisin, jolloin myös sairastuttava tapa toimia suhteessa ympäröivään voi muuttua. Mikrobit viettävät aikansa sisuksissa, suhteiden ytimissä. Kehotietoisuus ja kehon viestien kuuntelu on samaan aikaan mikrobitietoisuutta, mikrobien toimijuuden tunnustamista, sillä mikrobit todella ovat enemmistö kehostamme. Samalla maailmankuva laajenee egosentrisestä ekosentriseen, ja voimme kokea olevamme kuin solmu yhteyksien verkostossa (Raulo 2020).

Omavaraisuus

Terveyden suhde omavaraisuuteen liittyy kehoon toisaalta omavaraisena ja toisaalta ”yhteisvaraisena”. Terveys ei kuitenkaan ole yksikön ominaisuus, sikäli kun yksiköitä oikeastaan edes on. Käsite yhteinen terveys (One Health) määrittelee terveyden laajemmaksi ilmiöksi, jossa ihmiset, eläimet ja ympäristö ovat tiukasti kytköksissä toisiinsa. Siten kiinnittämällä tasapuolisesti huomiota jokaisen osion hyvinvointiin voi pyrkiä turvaamaan optimaalisen terveyden kaikille. (Van Helden & Hoal 2013.) Terveys sijaitsee kehossa, kehon sisällä, kehon ulkopuolella ja kehon suhteissa muuhun. Kuten kerran eräs viisas osteopaatti totesi: ”kehoa on kaikki se, mikä kehoon vaikuttaa”. Terveys sijaitsee kehon vaikutuspiirissä. Jos selkä on kipeä, ovat kenties sänky ja selkä toisiinsa yhteensopimattomat. Varsinkin nyt, kun koronavirus muistuttaa maailmanlaajuisista suhteistamme niin ihmisiin kuin vaikka lepakoihin, hahmottuu yhteisen terveyden käsite. Sillä, onko yksittäinen yksilö terve, ei sinänsä pitkälle pötkitä, jos ympärillä jokainen aivastelee koronavirusta ja jos satunnainen lepakko voi kantaa lajista toiseen pomppaavaa virusta.

Omavaraisuus onkin terminä kiinnostava, sillä pelkkää omaa ei ole, ja siten termi liittyykin ehkä vain ihmisyhteisöstä erillään oloon. Sen sijaan yhteydet monilajisen yhteisöön, ei-inhimilliseen, kenties vain vilkastuvat. Olisiko mahdollisimman omavarainen elämä siis pyrkimistä elämään kierrossa toislajisten, kuten kanojen, kaalien, porkkanoiden, multamikrobien, kalojen, marjojen ynnä muun kanssa ja pyrkimystä vähentää ihmissosiaalista riippuvuutta? Samalla voi kääntää huomionsa vielä lähemmäs, lähimpään ”ympäristöön” mikä meillä on: sisällemme. Kaikelle ei tietysti voi mitään, ja joskus on tahtomattaankin hyvin riippuvainen ihmisinfrastruktuurin avusta. Vakavien sairauksien hoito, sekä esimerkiksi hammasluiden huolto, onkin asia erikseen ja vaatinee tiettyä asiantuntijuutta, mutta sairauksien ennaltaehkäisyssä sekä immuunipuolustuksen vahvistamisessa mikrobien yhteisö on mainio kumppani.

Omavaraisuus (eli yhteisvaraisuus?) tässä yhteydessä kenties viittaakin monilajiseen välittämiseen, hoivaan, mikä ylläpitää kokonaisuuden terveyttä. Näkymättömät mikrobisuhteet kehojemme ja ympäristöjen välillä välittävät hoivaa, yhdistäen meitä ja huolehtien tärkeistä aineenvaihdannoista ja toiminnoista. Hoiva on tilanteista tietoa ja ilmenee suhteissa. Välittäminen on elämän ylläpitoa ja säilyttämistä, ja siten elämme vastavuoroisisssa hoivasuhteissa. Näin välittäminen sisältyy melkeinpä kaikkeen mitä teemme: arkiset käytännötkin ovat eettisiä. Se, miten pidämme huolta monilajisista suhteistamme, on eettinen kysymys. Esimerkiksi permakulttuurissa kollektiivi ei tarkoita vain ihmistä, vaan myös kasvattamiamme kasveja ja eläimiä sekä energeettisiä resursseja, kuten ilma ja vesi. Olemme näistä riippuvaisia ja ne meistä. (Puig de la Bellacasa 2017.) Omavarainen terveys voikin olla sitä, että haluaa varmistaa ketjunsa eettisyyden: haluaa pitää huolen siitä, etteivät asioiden väliset suhteet katoa pitkien tuotantoketjujen vuoksi, ja ettei resursseja haaskata matkalla.

Suolistosyömärit

En koe olevani valtuutettu jakamaan terveysvinkkejä, mutta jollain tapaa mikrobiystävällisen syömisen kohdalla vaivihkaa meinaa käydä niin. Jokaisen on varmasti hyvä muistaa seikat, jotka vaikuttavat omaan terveyteen, sekä tuntemuksensa siitä, millainen ruoka sopii itselle. Joidenkin lukemieni tutkimusten ja kirjallisuuden perusteella päädyn kuitenkin käsittelemään aihetta vähän, sillä koen sen tärkeänä. Jokainen suhtautukoon tavallaan, tilanteistaan käsin.

Lina Nertby Aurellin ja Mia Clasen kirja Food Pharmacy (2017) käsittelee selkokielisesti mikrobiystävällistä syömistä. Kirjoittajat jakavat käytännön esimerkkejä ja reseptejä ja paljastavat länsimaisen ruokavalion ongelmakohtia sisäisen mikrobiston hyvinvoinnin kannalta. Kirjasta saa paljon tietoa ihmisholobiontin kehon toiminnasta. Eräs kirjan pääteesi on se, että länsimainen ruokavalio osaltaan ylläpitää elimistön kroonista tulehdustilaa, mikä johtaa kroonisten sairauksien, kuten allergioiden, reumatismin, ADHD:n, diabeteksen, Alzheimerin taudin ja syövän, syntyyn. Tulehdustilaa aiheuttavat vapaat radikaalit, joita taas antioksidantit tuhoavat. Antioksidantteja puolestaan saa kasviksista, hedelmistä ja marjoista.

Toinen kirjan pääteesi tuntuu olevan: syö mahdollisimman paljon raakoja kasviksia. Kasvikset sisältävät hitaasti sulavia kuituja ja ruokkivat hyvälaatuisiksi määriteltyjä bakteereja paksusuolessa vähentäen näin tulehdusta. Esimerkiksi vaalea leipä ja pasta imeytyvät jo ohutsuolessa, jolloin suoliston loppupään oliot jäävät nälkäisiksi. Juuri paksusuolen mikrobit ovat terveyttämme ylläpitävä mikrobipumppu. Kuitujen lisääminen ruokavalioon merkitsee hyvien bakteerien ruokkimista: silloin suolistomikrobeilla on riittävästi materiaalia vitamiinien ja terveellisten rasvahappojen valmistamiseen (Enders 2015). Kenties vitamiineja ei tarvitse niellä syntetisoituina purkista, jos huolehtii niiden syntymisestä kehossaan. Lisäksi kuidut auttavat kuljettamaan antioksidantit, vitamiinit ja kivennäiset paksusuoleen hyvisten ruoiksi. (Aurell & Clase 2017.)

Syömisen lisäksi muutkin elämäntavat toki vaikuttavat krooniseen tulehdukseen ja muihin terveystekijöihin. Omavaraiseen elämäntyyliin pyrkivät tai siinä osittain elävät saattavatkin olla osittain turvassa stressaavan oravanpyörän vaikutuksilta, vaikka elämään saattaakiin liittyä muunlaisia stressitekijöitä. Jatkuva kiire ja stressi ovat vakava uhka terveydelle. Stressi muuttaa suoliston elinehtoja ja silloin henkiin jää eri bakteereita kuin rentoina aikoina. Tässä ilmenee ympäristön, kehon ja mikrobien monimutkainen yhteistyö. Stressi aktivoi ruuansulatusta jarruttavia hermoja estäen kehoa saamasta ruuasta normaaleja määriä energiaa, ja lisäksi ruoansulatukseen menee enemmän aikaa ja suolisto rasittuu. (Enders 2015.) Stressi estää kuuntelemasta oman kehon vointia ja toimimasta sen mukaan.

Kyse ei olekaan vain syömisestä vaan kokonaisvaltaisesta sekoittumisesta ei-inhimillisiksi luokiteltujen kanssa niin, ettei oikeastaan enää kenties ole mielekästä jakaa maailmaa ei-inhimiliseen ja inhimilliseen. Ihmisen evoluutio on aina ollut evoluutiota seuralaislajistomme kanssa. Olemme sopeutuneet siihen, että suolistossamme elelee suolistomatoja. Siistimmässä (eli mikrobipuutteellisemmassa) maailmassa liika äkillinen siisteys voi laittaa kehot sekaisin: emme ole tottuneet siihen, sillä evolutiivinen sopeutuminen on hidasta. (Aivelo 2018.) Tai kuten yhteiskuntatieteelinen mikrobitutkija Salla Sariola (2020) sanoo: uusi hygienia on monimuotoisuutta, mikrobikylläisyyttä, eikä mikrobien puutetta. Ja kuten permakulttuurisuunnittelija Anton Nordqvist (2020) toteaa: mikrobit ovat puolellamme, koska ne loivat meidät. Omavarainen terveys voi siis olla sitä, että pitää huolta monilajisista suhteistaan.

Tällä kaikella haluan kiinnittää huomion kehon kykyihin ja niiden tukemiseen. Syöminen on monilajista, arkista hoivakäytäntöä, puolin ja toisin. Syöminen kiinnittää meidät kaikki yhteisiin resursseihin. Siksi se on ekosysteeminen, yhteiskunnallinen, poliittinen, filosofinen ynnä muita universumeja hivelevä aihe. Mieletöntä on, että osa kaikille yhteisistä resursseista on meidän sisällämme.

Lähteet ja lisää luettavaa

Aivelo, Tuomas 2018. Loputtomat loiset. Like.

Clase, Mia & Nertby Aurell, Lina 2017. Food Pharmacy: Tehoa immuunipuolustukseen. Readme.

Dinan, Timothy., Stilling, Roman M., Stanton, Catherine ja Cryan, John F. 2015. ”Collective unconscious: how gut microbes shape human behavior.” Journal of Psychiatric Research 63: 1–9.

Enders, Giulia 2015. Suoliston salaisuus. Kaikki kehomme keskeisestä elimestä. Suom. Elina Lustig. Otava.

Evrensel, Alper ja Ceylan, Mehmet E. 2015. ”The gut-brain axis: the missing link in depression.” Clinical Psychopharmacology and Neuroscience 13(1): 239–44.

Greer, Renee, Dong, Xiaoxi, Morgun, Andrey ja Schulzhenko, Natalia 2016. ”Investigating a holobiont: Microbiota perturbations and transkingdom networks.” Gut Microbes 7(2), 126–135.

Latour, Bruno 1988. The pasteurization of France. Harvard University Press.

Nordqvist, Anton 2020. ”Maasta mahaan, mikrobit elämän perustekijöinä.” Luento Suut ja syljet -näyttelyssä. Galleria Kosminen, Helsinki 2020.

Pita, Lucía, Rix, Laura, Slaby, Beate M., Franke Andrea ja Hentschel Ute 2018. ”The sponge holobiont in a changing ocean: from microbes to ecosystems.” Microbiome 6(1), 46.

Puig de la Bellacasa, Maria 2017. Matters of care: speculative ethics in more than human worlds. University of Minnesota Press.

Raulo, Aura 2020. ”Itseyden virta – biologinen identiteetti kosketusten verkostossa.” Luento Suut ja syljet -näyttelyssä. Galleria Kosminen, Helsinki 2020.

Sariola, Salla 2020. ”Mikrobit sosiaalisina toimijoina.” Luento Suut ja syljet -näyttelyssä. Galleria Kosminen, Helsinki 2020.

van Helden Lesley S., van Helden, Paul D. ja Hoal, G. Eileen 2013. ”One world, one health. Humans, animals and the environment are inextricably linked – a fact that needs to be remembered and exploited in our modern approach to health.” EMBO Rep 14: 497–501.

 

 

 

Omavaraisuuden ja terveydenhuollon suhteesta

Teksti Hanna Keränen

Olen töissä terveydenhuollon ammattilaisena, mutta pääsin pakenemaan kiireistä työntekoa ja pandemiaa puoleksi vuodeksi metsään ja yhteisöihin. Vietin kesän 2020 Omavaraopiston rakennuskurssilla keskittyen elämän perusasioihin: omavaraisviljelyyn, keräilyyn, veden hakuun, säilöntään ja ruoanvalmistukseen tulella hirrenveisto-opin ohessa.

Opiskelijat ja opettajat eivät olleet sairaana kertaakaan kurssin aikana lukuun ottamatta heinänuhaa. Vammautumisia syntyi vain auenneiden rystysten ja veistorakkojen muodossa. Opettelimme analysoivaa työskentelyä, jossa pysähdytään järjen tasolla miettimään mahdollisia riskejä ja valitsemaan aina fyysisesti keveimmän ja kuluttamattomimman tavan liikuttaa työkaluja tai isojakin hirrenkappaleita. Esimerkiksi hirren painopisteen tutkiskeluun opettajamme Lasse Nordlund kehotti useampaan otteeseen. Painopisteen avulla hirttä voi pyörittää yhden pisteen varassa vaikka yhdellä kädellä. Lisäksi meitä neuvottiin olemaan työmaalla silmät niskassa. Työmaalla tulisi aina olla tietoinen omasta paikastaan suhteessa muihin ja valppaana ympäristön muutoksille tai ärsykkeille.

Tämä hidas mutta älyllinen lähestymistapa kaikissa töissä tuntuu olevan omavaraisuuden ydintä. Resursseja ja energiaa on turha laittaa johonkin sellaiseen, minkä tekeminen säästävämmällä tavalla olisi järkevämpää. Tämä vähentää fyysistä vammautumista, vaikka työvälineenä onkin oma keho ja lihasvoiman tuotto.

Kurssin aikana sain nauttia yksinkertaisesta mutta ravinteikkaasta, suurelta osin kotimaisista raaka-aineista valmistetusta ruoasta. Olin kiitollinen puhtaasta kaivo- ja lähdevedestä, jota nauttiessa ei tarvinnut miettiä kemikaalijäämiä. Kasvimaa ja metsä soivat antejaan: vihreitä kasviksia ja ryytejä, värikkäitä marjoja ja aromikkaita sieniä. Tällainen ruokavalio, jossa kuiduilla on suuri osuus ja jossa vältetään teollisesti prosessoituja ja steriloituja ruoka-aineita, on ihmiselle terveellinen. Luonnollisten mikrobien määrä ruoassa oli runsasta, mikä auttoi sekä suolistoa että koko kehoa ja mieltä adaptoitumaan ympäristöön tehokkaammin. Probiootteja saatiin nauttia muun muassa hapatettujen ruokien muodossa. Hapatus on yksi tärkeä omavarainen säilöntämuoto, kun pakastusta halutaan välttää. Sokerin teollista makeutta emme juurikaan maistaneet kesän aikana. Lassen kehittämän marjasäilöntämenetelmän ansiosta myös marjasäilykkeet voidaan tehdä ilman sokeria talven varalle. Tämä säästää hampaita!

Näin tarkasteltuna omavarainen elämä todennäköisesti vähentää tarvetta turvautua julkiseen terveydenhuoltoon, sillä elämäntapa on terveellinen ja vaivoja ennaltaehkäistään. Vaivojen ilmaantuessa turvaudutaan ensisijaisesti perinnetietämykseen pohjautuviin kotikonsteihin, -rohtoihin ja -salvoihin, eikä lääkäriin lähdetä kovin vähästä.

Sosiaali- ja terveydenhuoltomenot ovat suurin menoerä kuntien ja valtion budjeteissa. Jos kaikkea SOTE:a tarkasteltaisiin yksinkertaisen markkinatalouden näkökulmasta, jossa vain maksaja saa palvelun, aika harvalla olisi loppujen lopuksi oikeus nauttia niistä. Työttömät, opiskelijat, kotiäidit, eläkeläiset, vammaiset, sairaat eli kaikki tuottamattomat yhteiskunnan yksilöt ovat tässä mallissa veronmaksajien armopullien varassa. Vastaus kysymykseen siitä, että onko omavaraiseläjällä oikeus terveydenhuoltoon, on yksiselitteinen. Suomen järjestelmässä terveydenhoito on perusoikeus eikä etuoikeus kuten rapakon takana. Ihmishengen ylläpito ja vaaliminen on velvollisuus, jonka jokainen eettisesti ajatteleva hyvinvointiyhteiskunnan yksilön kuuluu täyttää. Omavaraistelija ei ole yhteiskunnan ulkopuolella, vaan vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa esimerkiksi yhteisöllisesti tai harjoittamalla vaihtotaloutta. Työpanos yhteisen hyvän eteen ei välttämättä näy suorasti, vaan voi tulla esiin esimerkiksi tarkastelemalla omavaraistelijan työtä lähiluontonsa suojelun ja monimuotoisuuden säilyttämisen hyväksi. Tällaisen työn tekijä ansaitsee paikkansa yhteiskunnassa yhtä hyvin kuin markkinataloudessa kuluttava kaupunkilainenkin.

Omaan visiooni vaihtoehtoisesta kestävämmästä terveydenhoitomallista kuuluu ammattihoitohenkilöiden yhteistyön parantaminen. Hoitohenkilöillä tarkoitan länsimaisen lääketieteen osaajien lisäksi kaikkea sitä potentiaalia, mitä täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen tarjoajat antavat. Etenkin mielenterveyspuolella resepti säännöllisestä metsäkävelystä tai lähete kosketushoitoon voisi olla tuloksellisempaa kuin kemiallinen lääkintä yksinänsä. Täydentäviä hoitoja, kuten aromaterapiaa, akupunktiota, liikehoitoja, erilaisia taideterapioita, ruokavaliohoitoja ja erilaisia kosketushoitoja tulisi hyödyntää entistä enemmän. Nämä hoidot kohdentuvat usein ihmiseen kokonaisvaltaisesti, eivätkä vain kehon osiin. Yhteistyö monimuotoisessa terveydenhoidossa vaatisi potilaan tarpeiden kartoittamista ja kohtaamista lääkärivastaanoton varttituntista enemmän.

Sosiaali- ja terveysalan työntekijät eivät yleensä ottaen voi työssään hyvin. Kiire ja stressi vievät auttamismielen. Mielenterveyspuolella hoito pitäisi saada 2000-luvulle ottamalla mukaan enemmän rakkautta ja välittämistä potilaiden kohtaamiseen. Pakkohoitokeinot traumatisoivat potilaita ja niiden tilalle tulisi saada lempeämpää rajoittamista. Eheytymisessä ja koostumisessa auttavat elämykselliset asiat, kuten musiikki, luonto, taide, kosketus, kohtaaminen ja kokemuksellisuus. Näistä syntyy kokemusvaikutus, jonka avulla löydetään ihmisen omia parantavia voimia, joita ulkomaailma (hoitohenkilökunta ja omaiset sekä ympäristö) tukevat. Tämä ei onnistu elleivät työntekijät ja heidän työilmapiirinsä voi hyvin.

Omavaraiskurssin yhteisöllisyyden lisäksi sain kesän aikana vierailla useissa ekologista elämäntapaa viljelevissä yhteisöissä. Yhteisöllisen elämäntavan positiiviset puolet avautuivat todella, mikä sai minut haaveilemaan utooppisesta yhteiskuntamallista. Ideaaliyhteiskuntani muodostuisi noin 150 hengen lähes omavaraisista yhteisöistä, joiden jäsenet olisivat päivittäin tiiviisti yhteydessä toisiinsa hoitaen yhdessä ruokatalouden, lastenhoidon ja opetuksen sekä vanhusten ja vammaisten hoidon. Yhteisössä olisi osaajia, jotka auttaisivat muita ravitsemuksellisissa, kehollisissa ja terveydellisissä asioissa. Tällaisessa yhteisössä tulisi olla ainakin yksi lääkäri tai muu ammattilainen, joka pystyisi laittamaan vakavasti sairaat eteenpäin tutkittavaksi. Lievät sairaudet ja vaivat pystyttäisiin hoitamaan yhteisön sisällä yhteistuumin. Tällaisen yhteisösosialismin puutuessa täytyy tyytyä SOTE:n raskaiden rattaiden rasvaamiseen.