Kirjoituskilpailu 2017

Vesl järjesti syksyllä 2017 metsä-aiheisen kirjoituskilpailun. Kirjoituskutsu kuului näin:

 

KIRJOITUSKILPAILU

Kerro Nilsille, mitä metsä on

Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry avaa ajankohtaisen metsäaiheisen kirjoituskilpailun, jonka idea syntyi, kun europarlamentaarikko Nils Torvalds lausahti Helsingin Sanomissa 11.7.2017 näin:

”Siihen asti pitää tehdä hartia­voimin työtä ja lähettää paimen­kirjeitä ja yrittää selittää, mitä metsä on.”

Meppimme suomii EU-parlamentin tietämättömyyttä metsäasioissa. Ympäristövaliokunta kun on juuri linjannut, että Suomen on vähennettävä metsähakkuita. Suomessa kaikki, Torvalds mukaan luettuna, eivät ole ottaneet ilolla vastaan tätä päätöstä, vaan haluavat jatkaa hallituksen tavoitetta lisätä hakkuita entisestään.

Vaikka EU pääsääntöisesti talouskasvutavoitteineen onkin luonnon kannalta tuhoisa järjestö, saattaa sen syövereistä joskus putkahtaa rakentaviakin ehdotuksia. Me luonnonsuojelun ja luonnon monimuotoisuuden puolesta huolta kantavat olemmekin parlamentin päätöksestä iloisia. Entä sinä? Kerro meille ja Nilsille, mitä metsä on!

”Aikooko Torvalds kertoa, että metsä on kirkko? Vai että se on hiilinielu? Että tavoitteena on, että puutuote on käytössä pidempään kuin uuden puun kasvaminen sen tilalle kestää? Kuka päättää, mitä sinun metsäsi on?” – Tere Vadén

 

Vesl kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita!

 

Jotta muutkin pääsevät nauttimaan kilpailun annista, julkaisemme tässä finaaliin valitut tekstit. Ensin Kaisa Illukan voittajateksti (julkaistu Elonkehässä 4/2017) ja muut finalistit satunnaisessa järjestyksessä.

 

Kaisa Illukka:  Metsätaitokilpailu

Saija Halme:  Mitä metsä on?

Outi Rossi:  Kaksi runoa

Simo Suominen:  Metsä on tylsä

Mikko Solja:  Kertokaa se Nilsille

 

 

 

 

Metsätaitokilpailu

 

Suoritetaan metsässä.

 

  1. Esitä, kuinka yhden puukuution jalostusarvo saataisiin nostettua miljoonaan euroon.

 

  1. Mieti, mihin tuotteisiin vaihtaisit metsän eliöt, reviirit, olemassaolon. Ostaisitko metsärahoilla esimerkiksi paljun, jättitrampoliinin, matkan? Vertaile kanahaukkaa ja jättitrampoliinia.

 

  1. Luettele sata (100) metsälajia, joista olisit valmis luopumaan.

 

  1. Kuvittele, millaista metsärunoutta ja -folklorea E. Lönnrot keräisi tämän päivän Itä-Suomesta. Voit sepittää näytteen.

 

  1. Kuvittele metsä ilman metsätalouspuhetta, mitä kaikkea alat nähdä, vai etkö mitään?

 

  1. Tartu puunoksaan. Mieti, onko puu sinun jatkeesi, sinun ansiotasi vai itsensä ansiota.

 

  1. Vie lapsi metsään. Kerro hänelle, millainen se oli ennen ihmistä. Jollet tiedä, kuvittele.

 

  1. Häivytä itsesi metsäkuvasta. Ole kuin et olisikaan, tai ole passiivinen tausta metsäeliöille. Koe, ymmärrä, esitä olevasi Toisenvarainen kuluttaja.

 

  1. Etsi metsästä noin 150-vuotias puu. Kuvittele, mitä paikalla tapahtui 1860-luvulla. Kuvittele, miltä tuntuu kasvaa ja olla 150 vuotta. Odota 150 vuotta.

 

  1. Kuinka monta maailmaa löydät metsästä?

 

  1. Kiipeä puun latvaan. Ui lammen poikki. Veistä puulintu. Ota tuijotuskilpailu kanahaukan kanssa. Syö 10 000 mustikkaa. Nouki yksitellen 100 000 männynneulasta.

 

  1. Luettele viisikymmentä (50) karhun (Ursus arctos) kiertonimeä. Selosta perinteisen pohjoisen karhurituaalin kulku ja merkitys, sekä karhun ja metsän yhteys.

 

  1. Avoin tehtävä: osoita metsäsivistyksesi.

 

  1. Riisu vaatteesi ja katsele ruumistasi: mikä siinä on metsän muovaamaa? Tunnustele mieltäsi ja moraaliasi: mikä niissä on metsätalouden muovaamaa?

 

  1. Käy lopuksi pitkällesi ja lahoa hitaasti.

 

Kaisa Illukka

 

 

Mitä metsä on?

Metsä. Aurinko siivilöityy pieninä pisteinä kasvoilleni. Pienet paljaat jalkapohjani tuntevat allaan viileän pehmeyden. Varvasta kutittaa. Puolukan varpu on jäänyt kiinni varpaiden väliin. Metsässä lämpö ja viileys ovat samassa tilassa samaan aikaan. Täti on mennyt kauppa-autolle ostamaan ruokaa ja jäätelöä, mutta minä olen yksin metsässä. Tai enhän minä siellä yksin ole. Olen siellä yhdessä puiden ja muiden kasvien, lintujen, jyrsijöiden ja hyönteisten kanssa. Ja esi-isien. Kenties jossain on kettu, susi tai karhukin.  Mäntyjen rungot narisevat hiljaa ja kertovat pienelle tytölle tarinaansa. Tarinaa, missä metsä on Suomen kansan koti.

Metsä. Poikaystävä jätti sanomatta sanaakaan. Nieleskelen itkuani, on pakko päästä pois! Ilta jo hämärtää, kun viimein istun kannonnokassa metsän keskellä. Täällä on hyvä. Voin viimein päästää itkuni valloilleen. Huutaa ääneen. Metsä kuuntelee, ymmärtää ja lohduttaa. Eikä kukaan muu kuule.

Metsä. Esikoinen pääsee juuri ja juuri mäen päälle, kuopus kiukuttelee suksineen mäen alla. Mietin hetken, onko tässä mitään järkeä: umpihangessa keskellä metsää kahden hiihtämään opettelevan lapsen kanssa. Helpommallakin varmasti voisi elämässä päästä. Mutta metsä rauhoittaa mieleni. Tällaista se on. Olla äiti.

 

Metsä. Ikäkriisi. Mitä on tullut tehtyä, mitä on vielä tekemättä ja ehdinkö enää vai loppuuko aikani kesken? Kiinnitän hihnan koiran kaulapantaan, lähden ulos ja annan koiran johdattaa itseni metsään. Koira pysähtyy metsässä olevan siirtolohkareen viereen, istuu ja katsoo minua silmiin. Istun ensin alas lumeen ja sitten menen selälleni hankeen makaamaan. Kaukana on taivas, puiden latvusten yläpuolella. Liikenteen äänetkään eivät enää kuulu, on vain kuu, metsä ja hiljaisuus. Kunnes metsä alkaa kertoa, miten tähän hetkeen on tultu ja miten tästä jatketaan eteenpäin. Palaan kotiin levollisin mielin: aikaa vielä on.

 

Metsä. Seison hiljaisena metsän reunassa. Kauppa-auto ei ole kulkenut enää vuosikymmeniin ja tätikin laskettiin juuri haudan lepoon. Pieni tyttökään ei ole katsonut peilistä ainakaan sataan vuoteen. Kävelen syvemmälle metsään ja tunnen sen taas. Esi-isien läsnäolon. Ja tätikin on nyt heidän joukossaan. Hän kertoo, että täällä on hyvä olla. Metsässä.

Metsä. Hieraisen pari kertaa silmiäni. Silmänkantamattomiin näkyy sinistä superfoodia: mustikoita. Ja ennenkuin ihastuksissani saan edes vedettyä henkeä, näen myös pieninä plänttejä jotain oranssinruskeaa. Kanttarelleja! Täytän takkini toisen taskun mustikoilla ja toisen kanttarelleilla. Tänään herkutellaan!

 

Metsä. Hei, älkää nyt itkekö! Minä olen täällä. Tuhkana tässä rasiassa, jota uurnaksi kutsutaan. Kunhan vain nyt ripottelette minut metsään, olen aina metsään tullessanne luonanne. Tukenanne, turvananne ja lohtunanne. Ikuisesti.

 

Saija Halme

 

 

Kaksi runoa 

 

1.

Metsässä sen huomaan

säärtä jutaa punkki

kuin minä metsää

verta haeskelemassa

ihon ohuinta kohtaa

 

siellä oksat ryöppyävät vadelmia

ja niiden silmäänsattumattomat

joiden jomotuksen illalla

sormenpäistä laskee

 

siellä paidattomat poikani väistelevät nokkosia

sormenpäät ojentuvat marjoja kohti

vievät niitä huulille

joilta äännähdykset ja mehu ryöpsähtelevät.

pian painavat suoraan läpi

 

vein tasanteelle vanhaa makaroonilaatikkoa

yöllä salaa

se maistui supikoirapentueelle

vaikka tarkoitin ketuille

 

äiti kyllä aina sanoi

ei se koirankaan suu tuohesta ole

 

tallin edessä koira nousi makuulta

käänsi korvat viistoon, heilutti häntää

laskin sille vesikupin.

ajattelin: kohta se ei enää tervehdi minua tuossa, noin.

hetken päästä laskin sen havuille

metsänreunaan kaivettuun kuoppaan

 

hetken päästä

hetken päästä

 

äiti eteisen portaiden päässä

essu edessä, silmät hymyjen pientareille käännettyinä

– tulithan sinä!

heilutti koiralle ja minulle:

juuri erotin kämmenen liikkeen

sairaalan ikkunan raossa, korkealla

 

peilissäkö nuo ojat kiemurtelevat?

 

jutaamme metsässä, pojat ja minä.

harmaat silmät kääntyvät katsomaan

vadelmien tuhrimista kasvoistasi

 

kenen silmät meistä katsovat

 

millä tähän rakkaudella kaadettuun tautiin

tarttua?

 

 

2.

Kaupunki neuvotteli kanssamme.

kaupunki neuvotteli kanssamme kauan

se neuvotteli kanssamme vaihtelevin äänensävyin

puolin ja toisin käytettiin ylä- ja alatyylisiä ilmaisuja

enimmäkseen tarkoitushakuisesti

kaupunki käveli kanssamme ryteiköissä

jääkarhukoru kaulassa heilahdellen.

keskustelimme kaupungin kanssa lahopuun määrästä

keskustelimme puiston käyttömääristä ja -tavoista

keskustelimme hakkuukierrosta

kaupunki ilmoitti: jos tahtoo asua metsässä

on paras muuttaa maalle

kaupungin mielestä kaupungin metsissä riittää palokärkiä

se, että kaupungin toimenpiteiden tuloksena

”meidän” palokärki ”menee jonnekin muualle”

ei ole merkittävää

merkittäviä kaupungin näkökulmasta eivät ole myöskään

”meidän” kanahaukka pohjantikka tai huuhkaja

jotka nekin voivat ”mennä muualle”

kettu palaa pesälleen vaikka sitä kävisi

vuosittain pyssyllä ronkkimassa, kaupunki tiesi kertoa

 

kaupungin näkökulmasta merkittävää on, luonnollisesti,

turvallisuus

yli satavuotiset jättiläiset voivat myrsky-yönä kellahtaa

tappaa.

olemmeko henkilökohtaisesti varautuneet tähän, kaupunki kysyi

 

henkilökohtaisesti, vastasimme

tilastollisten tosiasioiden valossa

emme ole tottuneet pelkäämään puita

 

mihin ihminen tarvitsee vanhoja puita?

kaupunki ei niitä tarvitse.

monet muut eliöt tunnetusti

moneen

 

huuhtoakseen suonistaan rähmän

joka häntä, ahmaa ajaa

harha harhasta harhaan

omin käsin vuolemaansa käpälälautaan

tiedottomuuden nälänharmaisiin vesiin

 

suupala vain

 

vanhan puun kuollut kieli

uurtelee maisemaan jatulintarhan

ajatuksen vetelehtiä

 

haravoida hajamielisiä kasoja

kuusensiemenenkeveitä

 

siipiin aminohapoin tatuoitu:

kutsumuksena olla yksi

kahdeksastasadastatuhannesta

 

kaarna narahtaa asiansa

 

tulevaisuudenlupaukset loukkaisivat niitä

 

reumaattiset sormet puhkovat

avaruuden valottomuutta

 

pihkapisarat valuvat

 

taipuvat, keinuvat

 

mitä pystyvät silmäsi näkemään?

 

tässä tuulessa

voideltuna

 

loppujen ja alkujen

korpinsiivellä

 

nyt se kiepsahtaa itsensä ympäri

 

hetken

kaiken

 

pelätä?

 

kunnioittaa,

jumalia

 

Outi Rossi

 

 

Metsä on tylsä

 

… ja sen takia sen suojeleminen tuntuu välillä ylivoimaiselta. Metsä ei tuota trendikkäitä startup-yrityksiä, ja jos se tuottaisi, metsiä tuettaisiin enemmän kuin olisi taloudellisesti perusteltua. Jos metsä tuottaisi silkkaa abstraktia talouskasvua, kaikki kaupungit ja ihmisten elämän edellytykset raivattaisiin eeppisten metsäviljelmien tieltä. Jos metsä voisi käydä runollista taistelua suomalaisen kansallistunnon puolesta loputtomia venäläislaumoja vastaan, metsää ostettaisiin mittakaavassa, johon suomalaisilla ei yksinkertaisesti olisi varaa. Ikävä kyllä metsä tuottaa vain happea, ja se suojelee meitä ainoastaan koko planeettaa uhkaavalta ilmastonmuutokselta.

 

Ei siis ole mikään yllätys, että harmaan byrokratian eloton pesä, Euroopan Unioni, saattaa joskus epähuomiossa suojella myös metsiä. Eihän Brysselissä edes tajuta, että metsäfirmat voivat tehdä metsällä kapitalistista kauppaa, joka puolestaan tuottaa protestanttisesti hyveellistä metsätyötä, joka puolestaan tuottaa rahaa ja kaupattavia hyödykkeitä. Metsien virkistyskäytöllä on sellainen ikävä puoli, että se ei tuota yhtään niin paljoa rahaa, kuin kokonaisten mannerten muuttaminen Mordorin kaltaiseksi mytologiseksi joutomaaksi. Brysselin kokoisessa teollisessa suurkaupungissa ymmärretään metsäteollisuuden suhteen varmaankin yhtä vähän, kuin Helsingin metropolialueella.

 

Tätä kirjoitusta ei pidä ymmärtää kaikessa sarkasmissaan väärin. Puunhalailu ja ylenpalttinen metsien romantisointi nimittäin on myös omalla tavallaan harhaista. Tietenkään metsät eivät ole pelkkiä kukkaketoja väriloistossaan, söpöjä kettuemoja hoitamassa poikasiaan tai ihania kesäiltoja laavunuotiolla. Metsä on vähintäänkin samoissa määrin myös raamatullisen mittakaavan hyttysparvia, ravintoketjun sisältämää säälimätöntä väkivaltaa ja jatkuvaa kulkutautien tartuntariskiä.

 

Jutun juoni tässä onkin huomauttaa, kuinka meillä ihmisillä on välillä todella kummallinen päähänpinttymä, jonka mukaan metsällä on velvollisuus olla muutakin kuin elämän väistämätön ehto. On todennäköisesti täysin totta, että metsäteollisuuden alasajo tarkoittaa alenevaa bruttokansantuotetta ja siten lamaa kapitalistisessa taloudessa. Niin ikään on aivan varmaa, että todella johdonmukainen ympäristöpolitiikka on poliittinen itsemurha missä tahansa edes pinnallisesti demokraattisessa yhteiskunnassa. Se mikä herättää minussa hämmennystä, on kuinka näitä toteamuksia kohdellaan, ikään kuin ne olisivat oleellisia tai edes marginaalisesti kiinnostavia huomautuksia.

 

Ikävä kyllä metsä ei ole meille velkaa ratkaisuja, joissa me saisimme säilyttää elinkelpoisen planeetan ohella myös kapitalistisen ja demokraattisen yhteiskuntamallin. Yrittäminen ei tietenkään ole kiellettyä, mutta vaatii aivan omanlaistaan julmuutta ja häikäilemättömyyttä riskeerata koko ihmiskunnan olemassaolo vain siinä orastavassa toivossa, että länsimainen maailmankuva saisi säilyä ilman mittavia muutoksia.

 

Loppupeleissä ihmiskunta tulee huomaamaan kuinka ympäristö, metsä mukaan lukien, tulee tasapainottamaan tilannetta muutoksilla, jotka tuovat ennennäkemätöntä kurjuutta ja kärsimystä ihmislajille. Näin siis ainakin, ellemme ota ympäristöpolitiikkaa vakavasti juuri näinä vuosina. Metsä on sillä tavalla hieman tylsä elinkumppani.

 

Simo Suominen

 

 

 

Kertokaa se Nilsille

 

Metsä on tie, elämä, totuus.

 

Biotalouden madonluvut loihtivat toiveunia

jatkuvasta talouskasvusta

kohti kiihtyvää tuhoa

mutta mitäpä rahan sokaisema pukumies

elämämme perusteista välittäisi?

 

Metsä ei ole valuuttaa, vaan elävä maailma.

 

Jos ei näe metsää kuutiometreiltä,

ei näe myöskään sen aitoa arvoa.

Suomalaiset ovat metsäkansaa,

ainakin jotkut meistä. Taloususkon jyrätessä

yrittäkäämme olla hiiltymättä.

 

Metsä ei ole resurssi, vaan sielumme peili.

 

Avaa silmäsi, elä, hengitä. Viimeinkin.

 

Mikko Solja