Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry on myöntänyt Eeva Kilvelle Elämänsuojelija 2019 -tunnustuksen. Kilpi on sekä proosaa että runoutta luonut kirjailija ja kulttuurivaikuttaja, joka on 70 vuotta kestäneellä urallaan aina vahvasti peilannut ja pohtinut ihmisen ja luonnon suhdetta. Julkaistuista teoksista mainittakoon erityisesti eläinaiheinen runokokoelma Animalia vuodelta 1987 sekä uunituoreet Sininen muistikirja ja Punainen muistikirja, jotka sisältävät päiväkirja- ja muistiinpanomerkintöjä kahdelta vuosikymmeneltä.
Kilpi on kertonut, että hänen suhteensa luontoon syntyi lapsuuden metsissä rajantakaisessa luovutetussa Hiitolassa, jossa kirjailija syntyi vuonna 1928 ja kulki metsää aivan pienestä pitäen isänsä kanssa. Isä opetti Kilven ”lukemaan puita” – katsomaan, voivatko puut hyvin ja elävätkö ne hyvää elämää. Omille entisille mailleen Kilpi on sittemmin perustanut kaksi luonnonsuojelualuetta.
VESL ry:n Elämänsuojelun käskyt on laadittu yhteistyössä Eeva Kilven kanssa, ja kirjailija on vieraillut myös yhdistyksen järjestämissä seminaareissa. Hän on sanonut olevansa jatkuvasti huolissaan luonnon tilasta ja seuraavien sukupolvien tulevaisuudesta. Yhdistyksemme katsoo, että Kilpi ansaitsee Elämänsuojelija-palkinnon erityisesti pitkästä ja katkeamattomasta työstään elämää edistävän kulttuurin vuoksi. Hän on osoittanut, ettei luonnonsuojelu tai huoli metsästä ole mikään uusi muotivillitys, vaan aate tai palo, joka on elänyt ihmisissä aina.
Oheinen Eeva Kilven runo ”Mietiskelyä” on julkaistu aiemmin Elonkehän numerossa 7–8/2007.
.
Mietiskelyä
.
Kun katselen puita jotka niin
kookkaina, vakavina ja
vaikuttavina seisovat
ympärilläni, voisin aivan hyvin
ajatella, että ne ovat vainajien
sieluja, jotka ovat aloittaneet
evoluutionsa alusta ja jatkavat
sitä meistä piittaamatta tai
meitä vaiteliaina tarkkaillen.
.
Maahan on täynnä kuolleita
ihmisiä ja olentoja ja eliöitä
eivätkä ne voi olla joutumatta
puiden verenkiertoon.
.,
Maa on täynnä verta, voisi
ajatella, lahonneita
ihmisjätettä, siis myös ihmisiä,
ei pelkästään eläimiä ja kasveja,
ja kaikki hajoaa yhtyäkseen
suureen kiertoon. Sitä ei
luultavasti voi mikään estää.
Eri asia on sitten, hajoaa ja
yhtyykö sielu samalla tavalla,
ja onko olemassa jokin sielu
kuin alkuaineiden elämää
synnyttävä yhdiste, joka
säilyykin hajoamisprosessissa ja
jatkaa olemassaoloaan niin kuin
kivennäiset ja hivenaineet.
En toivo mitään sellaista, en
omalle kohdalleni enkä
muille, mutta kun katson
puita, niitten vakavuutta,
niiden konkreettista ja silti
salaperäistä olemassaoloa,
voisin hyvin ajatella että niissä
on sielu, että ne ovat osa sielun
olemassaoloa, yksi vaihe sitä
sielullisuutta joka läpäisee
kaiken ja hallitsee kaikkea.
.
Puitten alla hirvien
viimekesäisillä makuuksilla
kukkii nyt kurjenpolvia.